Blogi on ollut pitemmän aikaa vähän unholassa, joten laitetaanpa nyt jotain kuulumisia talven tapahtumista. Kilpailurintamalla on jatkettu hiljaiseloa, sillä tammikuun alun kilpailuhaaveet vesittyivät siihen, että hevosiin iski virus, joka kiersi lähes kaikki - varsoilla oli korkeaa kuumetta ja syömättömyyttä, aikuisilla lievää lämpöä, syömättömyyttä ja jälkitautina rupea jaloissa. Onneksi tauti meni suhteellisen nopeasti ohi ja  peruskuntoajoa on hevosilla ajettu nyt, kun olosuhteet ovat olleet siihen mitä mahtavimmat. Tammikuun paukkupakkaset vahvistivat jäätä, joten sinne on päässyt hyvin ajamaan ja luntakin on ollut juuri sopivasti. Eilen ajoimme Urmaksella ja Karellilla ensimmäisen kerran vähän kovempivauhtisempia vetoja suoralla ja varsinkin Urmas antoi sellaisia merkkejä, että muutaman hiitin jälkeen voidaan toivottavasti ottaa jo kilpailukutsut esille. Urmaksella oli kaviossa jotain häikkää, mikä vaivasi sitä vielä tammikuussakin ja oikeastaan vasta nyt helmikuussa se on ollut taas oma itsensä. Mitään paisetta tai vastaavaa siitä ei löytynyt, mutta kavio oli rasituksen jälkeen lämmin ja jotenkin koko hevosen olemus oli vähän nuutunut. Nyt se alkaa olla taas pirteä ja kaviokaan ei enää lämpöile. Karellin kilpailujen aloitus taitaa mennä keväämmälle. Kunkulla on ajettu pitkää lenkkiä jarrukärreillä ja lumessa kahluuttaen, mutta se polki pahasti tarhassa kannalleen ja on parannellut nyt reilun viikon siitä tullutta tulehtunutta mätäpaisetta. Toivottavasti saisi sen lähipäivinä taas takaisin ajohommiin.

Paljon on tehty töitä myös varsojen kanssa: opetettavat (Nasu ja Topi) ovat olleet paljon kärrien edessä ja Topi onkin lenkkeillyt suunnilleen joka toinen päivä jo usemman kilometrin lenkkejä. Topi on oikein mukavan oloinen varsa, luonteeltaan taipuisa ja liikkeiltään muistuttaa paljon isäänsä Villiaria. Vähän pienikokoinen se on vielä, mutta toisaalta kasvanut tasaisesti koko ajan. Nasu on ollut hiukan haastavampi opetettava ja etupää tuntuu vielä olevan vähän kevyenlainen, mutta pikku hiljaa edetään. Vuotta vanhempi sisko Garmonbozia oli paljon helpompi tapaus aikanaan opettaa ajolle ja nykyään se onkin todella hyväajoinen hevonen. Sitä on ajettu välillä yksin ja välillä Karellin kanssa. Erikan kanssa oli syksyllä pieniä ongelmia, kun tammalle iski jonkinlainen uhmaikä aivan yllättäen. Se vähän särki itseäänkin, huilasi näin ollen ajohommista vähän aikaa ja palasi tammikuussa taas takaisin ajoon. Lenkkeili alkuun toisen hevosen kanssa ja nyt jo yksikseenkin. Toivotaan, että uhmailut on nyt uhmailtu, mutta aika kovaluontoisen oloinen tammahevonen tuntuu siellä 165 (tai yli?) senttisessä mörssärissä olevan...